Starttiapua koiranpennun elämään uudessa kodissa
Olet nyt onnellinen koiranpennun omistaja ja tuot sen uuteen kotiin. Koiranpennusta kasvaa varmasti onnellinen ja iloinen ”ihmisen paras ystävä”, joka pitää huolta sekä ruumiillisesta että henkisestä kunnostasi. On tärkeää saada yhteiselämä alusta alkaen toimimaan, joten kannattaa ajatella asioita pennun kannalta. Uusi itsenäinen elämä ilman emoa ja sisaruksia voi tuntua pelottavalta, mutta pian se alkaa tutkimaan paikkoja. Alkustressiä voi lievittää sähköpistokkeeseen yhdistettävällä, kaikille eläinlajeille sopivalla, valeriaanaa ja muita luonnollisia öljyjä sisältävällä Pet Remedy-haihduttimella. Se kannattaa laittaa sähköpistokkeeseen muutamaa päivää ennen pennun hakua, että sen vaikutus on jo voimassa pennun saapuessa kotiisi. Se kannattaa pitää toimimassa ainakin ensimmäisten viikkojen aikana. Mikäli taloudessa on muitakin lemmikkejä, haihduttimesta voi olla hyötyä niiden totuttamisessa uuteen tulokkaaseen.

Perhe on pennun oma lauma
Koira on laumaeläin ja sille on tärkeää, että lauma on koossa. Siksi se saattaa olla huolestunut, kun joku laumasta on poissa ja jopa kärsiä eroahdistuksesta tämän takia. Haihdutin voi auttaa myös tähän. Pentua pitää totuttaa siihen, että perheestä joku lähtee jonnekin mutta tulee takaisin. On tärkeää opettaa pentu olemaan myös yksin kotona. Älä turhaan sääli pentua ja lykkää tämän harjoittelua siihen asti, että pentu on ”vanhempi ja viisaampi” vaan aloita harjoittelu heti kun pentu on kotiutunut. Huomaat myöhemmin, että tämän oppiminen on kultaakin kalliimpi taito yhteiselämässä koiran kanssa. Ole kärsivällinen, koska tämä ei ole mikään pikaprojekti. Aloita menemällä hetkeksi ulos ja tule sitten sisälle. Pitkitä poissaoloa hitaasti päivien ja viikkojen aikana. Jos kuulet pennun ulisevan, niin älä mene takaisin sisään vaan vasta kun pentu on hiljaa. Jos menet heti takaisin pennun ulistessa, niin opetat siihen, että se saa ulisemalla perheen tulemaan takaisin. Alussa pienen pennun suru voi tuntua riipaisevalta, mutta tällä opetuksella teet palveluksen sekä pennulle että itsellesi. Ajattele tätä sijoituksena harmoniseen yhteiseen tulevaisuuteen. Jos aikuinen koira ei osaa olla yksin kotona, edessä voi olla pitempi kamppailu eroahdistusongelmien kanssa.

Turvapaikka: välillä täytyy saada levätä rauhassa
Koiranpennun täytyy voida vetäytyä lepäämään rauhassa johonkin omaan lepopaikkaan. Täytyy muistaa, että pentu tarvitsee rauhallisia lepotaukoja kasvaessaan. Niiden puutteessa se voi olla hermostunut, mikä voidaan tulkita väärin kiukkuiseksi luonteeksi tai jopa käytöshäiriöksi. Pennun täytyy itse saada päättää, milloin se haluaa levätä ja milloin se on taas valmis kanssakäymiseen ihmisten kanssa.

Sisävessa kuuluu ihmisille ja koira käy tarpeillaan ulkona
Lämmin sisävessa on ihmisille kuuluva mukavuus, mutta pentu joutuu opettelemaan tekemään tarpeensa ulkona. Sisäsiistiksi opettaminen ei ole vaikeaa, kun se viedään ulos säännöllisesti: heti aamulla, päivällä, alkuillasta sekä ennen nukkumaanmenoa. Lisäksi pentu tulisi viedä ulos aina heti ruokailun jälkeen, jolloin sillä on tyypillisesti hätä, samoin kun se herää päiväunilta. Alussa pentu tekee tarpeensa monta kertaa päivässä, mutta kasvaessaan tahti harvenee. Kun pentu tekee tarpeensa ulkona, kehu sitä ja palkitse jollain pienellä makupalalla. Positiivisella vahvistuksella asiat sujuvat helposti. Koska ulos meneminen antaa pennulle positiivisen kokemuksen ja jopa makupalan, se oppii pyytämään itse ulos. Silloin pitää heti viedä se ulos, jolloin vahvistetaan sekä ulos pyytämistä että sisäsiisteyttä. Kukaan ei ole mestari syntyessään, joten vahinkoja sattuu alussa aivan varmasti. Kannattaa poistaa mattoja tai peittää niitä, mikäli matonpesu ei ole oma lempiharrastus. Koiraporteilla voi rajoittaa pennun pääsyä tiettyihin tiloihin. Samalla pystyy paremmin valvomaan pentua ja huomaamaan, milloin se pitää päästä ulos tarpeilleen.
© Outi Kuisma-Parwar ELL, CertVD, ISFM AdvCertFB
Mats Holmberg Tuotepäällikkö, Vet- tuotespesialisti, Biofarm Oy